Teatro Productions

Teatro Productions on vuodesta 2014 toiminut tuotantoyhtiö, joka keskittyy erityisesti klassisen musiikin tuotantoihin toteuttaen sekä tapahtumia ja esityksiä, että mediatuotantoja niin omina tuotantoinaan, kuin yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Teatron viimeisimpiä oopperatuotantoja vuonna 2020 ovat tammikuussa Espoon Sellosalissa nähty J. Offenbachin Kaunis Helena ja lokakuussa Aleksanterin teatterissa ensi-iltansa saava Kari Tikan ’Rakkaus on väkevä kuin kuolema’ -oopperan kantaesitys. Keväällä 2020 Teatro Productions perusti klassisen musiikin konserttien striimauksen ja lipunmyynnin mahdollistavan verkkosivuston, LiveStage.fi, palvelemaan erityisesti vapaan kentän toimijoita, jotta esitysten striimausten ja taltioiden levitys olisi helpompaa mahdollistaen myös lippujen myynnin. Livestage avattiin toteuttamalla kolme ilman yleisöä livestriimattua konserttia Helsingin Musiikkitalon konserttisalista. Konsertit kuultiin lisäksi YLE Radio 1:n ja YLE Areenan ohjelmistoissa elo-syyskuussa.

Teatro Productions on vuonna 2018 käynnistänyt kansainvälistymishankkeen, jonka kautta pyritään edistämään suomalaisen oopperaosaamisen vientiä, sekä lisäämään oopperaproduktioiden ja -taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta ja verkostoitumista. Hanke toimii nimellä International Opera Company Finland (IOCF). Hankkeen myötä on kehittynyt merkittäviä ulkomaisia verkostoja ja käynnistetty tuotantojen vientiä ja vuokrausta ulkomaille ja sieltä Suomeen. Teatro Productions on ooppera-alan keskusjärjestö Opera Europan jäsen.

Varaa Gretan studio

Mikäli haluat varata Gretan studion, laita sähköpostia osoitteeseen reettari@gmail.com, ja kerro, koska tarvitsisit studiota.

Kun olet saanut vahvistuksen, että studio on vapaa valitsemallasi ajankohdalla, vahvista varaus painamalla allaolevaa painiketta.