Taite

Taite ry on monitaiteellinen ryhmä, joka perustettiin 1998 oopperalaulajien Riikka Rantasen ja Tanja Kauppinen-Savijoen aloitteesta. He halusivat luoda foorumin, jossa voisi tehdä jotakin omaehtoista, vuorovaikutteista ja kokonaisvaltaista. Ryhmä haluaa olla avarakatseinen kaikelle sille, mitä klassisen musiikin esitystraditioiden ulkopuolelta löytyy. Ryhmän periaatteisiin kuuluu myös, että työskentelyprosessi on luova ja tasavertainen ja että eri taidemuodot kuten musiikki, teatteri, tanssi ja visuaaliset taiteet näkyvät yhdessä tasapainoisella tavalla. Ryhmä on tuottanut mm. barokkioopperoita sekä ns. liedteatteria; klassisista laulusarjoista on tehty näyttämöversioita. Franz Schubertin Winterreise ja Hugo Wolffin Italialainen laulukirja saivat ensi-iltansa vuonna 2001, Robert Schumannin ja Lotta Wennäkosken N vuonna 2003. Taite on tuottanut myös uutta kotimaista oopperaa. Kimmo Hakolan koko perheen ooppera Mara ja Katti sai kantaesityksensä Helsingin juhlaviikoilla 2011. Riikka Pulkkisen kirjoittama ja Lotta Wennäkosken säveltämä Wunderbar!-ooppera kantaesitettiin Helsingin juhlaviikoilla vuonna 2015. Taite ry on tehnyt paljon yhteistyötä Kamariorkesteri Avanti! :n kanssa, viimeisimpänä Johanna Freundlichin ohjaus Neijonnälkä-teoksesta Suomen Kansallisoopperan Alminsalissa 2017. Teos yhdisti Väinö Raition teokset Lyydian Kuningas ja Väinämöisen kosinta.

Nykyisen Taite ry:n hallituksen puheenjohtaja Mari Palon kauden ensimmäinen tuotanto nähdään syyskaudella 2020, kun Peter Maxwell Daviesin The Lighthouse-ooppera esitetään yhteistyössä Lohjan kaupunginorkesterin kanssa.

www.taite.fi

Varaa Gretan studio

Mikäli haluat varata Gretan studion, laita sähköpostia osoitteeseen reettari@gmail.com, ja kerro, koska tarvitsisit studiota.

Kun olet saanut vahvistuksen, että studio on vapaa valitsemallasi ajankohdalla, vahvista varaus painamalla allaolevaa painiketta.