ESMO ry:n (Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistys) ajatuksena on tarjota Etelä-Savosta kotoisin oleville tai alueella jo toimiville kulttuurialan ammattilaisille lisää työmahdollisuuksia sekä lisätä alueelle monipuolista kulttuuritarjontaa. Hannu ja Kerttu -satuooppera on yhdistyksen ensimmäinen oma tuotanto, jossa työryhmän kaikki jäsenet ovat Savonlinnan Taidelukion entisiä opiskelijoita. Tulevaisuudessa yhdistyksen toimintaan on tarkoitus laajentaa myös Savonlinnan ulkopuolelle koko Etelä-Savon maakuntaan.
ESMO ry kokoontui ensimmäisen kerran joulukuussa 2014 työryhmänä, jonka jälkeen ESMO ry rekisteröityi yhdistykseksi heinäkuussa 2015. Vuonna 2019 ESMO ry vieraili Aino Ackté- teoksella Ilmajoen musiikkijuhlilla, tuotti konsertteja ja järjesti leiritoimintaa.
ESMO ry tuottaa Oskar Merikannon oopperan Elinan surma syksyllä 2021. Ooppera toteutetaan yhteistyössä Saimaa Sinfoniettan eli Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkesterien kanssa. Teos saa ensi-iltansa Mikkelissä syksyllä 2021, jonka jälkeen esityksiä on sekä Mikkelissä että Savonlinnassa. Kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo ja ohjaajana Markku Pölönen.