Joonas Kokkosen menestysooppera Viimeiset kiusaukset kuullaan kesällä 2022 Joensuun kirkossa dramatisoituna näyttämöversiona. Päärooleissa loistavat baritoni Esa Ruuttunen ja sopraano Varvara Merras. Teos esitetään pianon ja urkujen säestyksellä. Kapellimestarina toimii Kaapo Ijas.
Kokkosen ainoaksi oopperaksi jäänyt Viimeiset kiusaukset sai kantaesityksensä Suomen kansallisoopperassa syyskuussa 1975. Joonas Kokkonen sai innoituksen Viimeisten kiusausten säveltämiseen pikkuserkultaan Lauri Kokkoselta, joka oli vuonna 1959 julkaissut samannimisen näytelmän ja muokkasi näytelmän pohjalta myös oopperan libreton. Ooppera kertoo maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen elämästä. Teos aloitti suomalaisen oopperan uuden nousun ja myöhemmin vuonna 1983 teosta esitettiin mm. New Yorkin Metropolitan -oopperassa. Teosta pidetään yhtenä keskeisimpänä suomenkielisenä oopperana ja se myös loi uuden ”oopperalajin”, kun sitä alettiin kutsua karvalakkioopperaksi. Viimeisistä kiusauksista tuli lopulta Kokkosen pääteos ja tunnetuin sävellys.