Suomen Oopperaryhmät

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Döbeln

kesäkuu 4 @ 19:00 - 20:00

Hulvaton oopperakomedia Suomen sodan sankarista Georg Carl von Döbelnistä.
Ensi-ilta perjantai 4.kesäkuuta klo 19
torstai 5. kesäkuuta klo 19
sunnuntai 6.kesäkuuta klo 16
Ohjaus Ville Saukkonen
kapellimestari Jonas Rannila
lavastus Tinde Lappalainen
puvustus Pia Lasonen
Rooleissa Jussi Vänttinen, Johanna Isokoski, Päivi Pylvänäinen ja Ville Salonen
Kamariorkesteri Ariadne
esityskieli ruotsi ja suomi, tekstitys suomeksi.
Georg Carl von Döbeln (29. huhtikuuta 1758 Segerstad, Ruotsi – 16. helmikuuta 1820 Tukholma)
Döbeln palveli 1780-luvulla Ranskan armeijassa ja osallistui sotaan esimerkiksi Itä-Intiassa. Vuosina 1788–1790 käydyssä Kustaa III:n sodassa kotimaahansa palannut Döbeln haavoittui päähän ja joutui käyttämään loppuelämänsä mustaa sidettä otsallaan. Suomeen hän muutti vuonna 1807, kun hänet oli nimitetty Uudenmaan rykmentin varakomentajaksi.
Döbeln toimi Suomen sodassa 3. prikaatin komentajana ja saavutti voitot Kauhajoella ja Juuttaalla.[1] Hän johti vuonna 1809 Ahvenanmaan puolustusta ja sai venäläiset luopumaan Tukholmaan tehtävästä hyökkäyksestä, mutta joutui itse kuitenkin pakenemaan Ruotsiin. Oopperan tapahtumat alkavat Döbelnin aivoleikkauksesta, jossa luotia yritetään poistaa ja hänelle annetaan opiumia. Samalla hän muistelee houreissaan pakoretkeä meren jäätä pitkin Ahvenanmaalta Ruotsiin. Muistot, houreet ja suurvaltojen kamppailu menevät hänellä iloisesti sekaisin. Sebastian Fagerlundin vaikuttava musiikki leikittelee houreen ja todellisuuden rajamailla.

Opera BOX Fagerlund: Döbeln
4./5-% 6. kesäkuuta 2021

Tiedot

Päivämäärä:
kesäkuu 4
Aika:
19:00 - 20:00
Tapahtumaluokka:
View Tapahtuma Website

Järjestäjä

Opera BOX
Puhelin:
+358 50 350 8721
View Järjestäjä Website

Tapahtumapaikka

Aleksanterin teatteri
Bulevardi 23-27
Helsinki, 00180 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
(09) 676 980
View Tapahtumapaikka Website

Varaa Gretan studio

Mikäli haluat varata Gretan studion, laita sähköpostia osoitteeseen reettari@gmail.com, ja kerro, koska tarvitsisit studiota.

Kun olet saanut vahvistuksen, että studio on vapaa valitsemallasi ajankohdalla, vahvista varaus painamalla allaolevaa painiketta.